Unohda copy-pastet. Laitetaan uudet ja vanhat järjestelmät puhumaan keskenään. Koneet on tehty tylsiä rutiineja varten.
Koko järjestelmää ei tarvitse remontoida kerralla. Ensin voi korjata heikoimmat kohdat. Merkittävä parannus syntyy huolellisesti suunnitellulla koodausprojektilla.
Vanhat hitaat ja kankeat tavat roskakoriin. Nykyaikaisilla ratkaisuilla tavarat liikkuvat sukkelasti, saldoa on juuri oikea määrä ja virheitä sattuu harvemmin.
Järjestelmällisyys auttaa tässä. Verkkokaupan tuotteiden tiedot ovat yksi tärkeimmistä asioista sekä asiakkaallesi että yritykselle itselleen. Tiedon järjestäminen eri lähteistä voi olla työlästä. Meillä on tuotiedon hallintaan hyviä käytännössä testattuja menetelmiä.
Meillä on 12 vuoden kokemus verkkokaupan kehittämisestä ja ylläpidosta. Asiat voi tehdä monella tavalla, eikä budjetti useinkaan salli hurjimpia toteutuksia. Siksi on hyvä ymmärtää, mihin kannattaa keskittyä ja millä on lopulta merkitystä liiketoiminnan tai vaikka kilpailuedun kannalta. Joskus (aika usein) verkkokaupan pyörittäminen on excel-sheettien kanssa jumppaamista.